ARMON VALTAKUNTA LÄHESTYY
Pyhän isämme Filaretin († 1866), Tšernigovin arkkipiispan, opetuksista
Taivaallisen hyvyyden vuoksi oli otollista luoda meidät älyllisiksi ja vapaiksi. Vapaasta tahdostamme me voimme yhtä lailla olla onneksemme Jumalan rakkaita lapsia tai tottelemattomia omaksi täydelliseksi onnettomuudeksemme. Jumala tahtoo meille onnea, ainoastaan onnea. Estäisimmekö me sen?
Oi, kuinka välttämätöntä ihmiselle on taivaallisen armovoiman asuminen heidän sydämissään! Mitä on ihminen ilman armovoimaa? Synnin asumus, heikentynyt ja epäjärjestykseen joutunut organismi, jossa kaikki osat toimivat epäsäännönmukaisesti ja ovat parantumattomasti vahingoittuneet; alkurakenteensa puolesta ihana organismi, mutta sitä surkeampi epäjärjestykseen saatettuna!
Turhaan parhaimmat ja viisaimmat ihmiset käyttivät kaikenlaisia keinoja tämän organismin parantamiseksi: eivät mitkään vaivat ole saavuttaneet tarkoitustaan. Ainoastaan taivaallinen armovoima voi kaiken parantaa. Sen voimalla palautetaan ihmishengelle terveys, eheys ja elämän järjestys. Sen voimalla ilmestyy sielussa Jumalan valtakunta, tai – kuten apostoli sitä kuvailee –: ”vanhurskaus, rauha ja ilo, jotka Pyhä Henki antaa” (Room. 14:17).
Armon valtakunta lähestyy, kun taivaallinen valo, evankeliumin opin tunteminen ja luja tahto Kristuksen lain mukaan elämiseen valaisee meitä, joita sitä ennen pimittivät himot.
Tämä Jumalan valtakunta tulee huomaamattomalla tavalla. Se saa perustansa sielussa ja kehittyy hengellisesti, näkymättömästi. ”Ei Jumalan valtakunta tule nähtävällä tavalla, sillä katso, Jumalan valtakunta on sisällisesti teissä” (Luuk. 17:20–21), sanoi Herra. Se ei yhtäkkiä eikä heti asetu ihmiseen. Synti, joka turmeltuneessa luonnossamme hallitsee, ei pitkään aikaan anna sijaa armovoimalle. Sen vuoksi tarvitaan ponnistuksia.
Kilvoitukset ovat välttämättömiä, jotta meihin asettuisi Jumalan valtakunta. Kapea on se tie ja ahdas se portti, joiden kautta tulee kulkea Jumalan valtakuntaan (Matt. 7:14). Silloinkaan, kun emme anna pahoille taipumuksillemme valtaa, silloinkaan, kun emme tahallamme hemmottele luontomme heikkouksia, ei ole helppoa saattaa sieluun Jumalan säätämää järjestystä, Jumalan käskyjen valtakuntaa.
Mitä sitten on ajateltava siitä kurjasta sielusta, jolla sydämen ovet ovat avoinna kaikille saastaisuuksille? Itse apostoli Paavali ei toivonut synnillisen luonnon lakkaavan häntä häiritsemästä ennen hautaa (Room 7:24). Sen tähden tulee aina hautaan asti etsiä ennen kaikkea Jumalan valtakuntaa ja Jumalan vanhurskasta tahtoa (Matt. 6:33). Hautaan asti tulee toistaa rukousta: ”Tulkoon taivaallisen Isän Valtakunta!” Joka päivä ja aina hautaan asti pitää rukoilla kirkon rukouksella:
”Taivaallinen Kuningas, Lohduttaja, totuuden Henki, joka paikassa oleva ja kaikki täyttävä, hyvyyden lähde ja elämän antaja, tule ja asu meissä ja puhdista meidät kaikesta synnin pahuudesta sekä pelasta, oi Hyvä, meidän sielumme.”
Koska synti ei aina hautaan asti lakkaa tuottamasta murhetta sielulle, joka on varustettu armovoimalla, on sen luonnollista rukoilla, että haudan tuolla puolella avautuva valtakunta lähestyisi. Sitä sielu haluaa sitäkin enemmän, kun se ei näe maan päällä mitään itselleen mieluisaa, vaan se päinvastoin kohtaa hätää ja murhetta, vainoa ja vihaa sekä omaisten että vieraiden taholta. ”Haluaisin lähteä täältä ja päästä Kristuksen luo, sillä se olisi kaikkein parasta” (Fil. 1:23), näin puhuu apostoli. ”Minun sydämeni nääntyy kaipauksesta, kun se ikävöi Herran temppelin esipihoille” (Ps. 84:3), huutaa Daavid.
Jumalan ihmiset, vaikka he eivät maan päällä eläessään täysin tiedä, millainen on haudantakainen pyhien autuus, tuntevat sen siinä määrin, että pyrkivät siihen kaikesta sielustaan. Pyhä Johannes kirjoittaa: ”Rakkaani, jo nyt me olemme Jumalan lapsia, mutta vielä ei ole käynyt ilmi, mitä meistä tulee. Sen me tiedämme, että kun se käy ilmi, meistä tulee Hänen kaltaisiaan, sillä me saamme nähdä Hänet sellaisena kuin Hän on.” (1. Joh. 3:2)
Jumalan palvelijat eivät löydä maan päältä täyttä taivaallista kunniaa, mutta tietävät, että siellä kaikki kyyneleet kuivataan, kaikki kärsimykset loppuvat, kaikkinaisen murheen pimeyden sijaan koittaa ilon ja riemun valkeus, kilvoituksien sijaan tulee voiton riemu, nöyryyden sijaan kunnia, uskon sijaan näkeminen, toivon sijaan omistaminen.
Minun kurja sieluni! Sinun pitää huokailla taivaan valtakunnassa, pyhien kunnian valtakunnassa, ainakin sitä varten, ettei sydämesi kiintyisi turhiin maan hyvyyksiin, ettei se murehtisi silloin, kun siltä vasten tahtoaan otetaan pois ajalliset nautinnot. Sinun pitää huokailla taivaan valtakunnan puolesta ja viisaan ryövärin kanssa huutaa: ”Muista minua, Herra, kun tulet valtakuntaasi!”
Niin veljet, sanoihin ”Tulkoon taivaallisen Isän Valtakunta” meidän tulee yhdistää halumme ja anomuksemme siitä, että uskovaisten sieluissa ilmaantuisi armon elämä ja että me tulisimme otollisiksi osallisuuteen iankaikkisen kunnian perinnöstä.
Aamen.
Δεν υπάρχουν σχόλια:
Δημοσίευση σχολίου